O ± P
ACE 0 0 0

OldSchool 0 0 0
TJK LiePo 0 0 0
PIsku 0 0 0
LaPro 0 0 0
Soho SS 0 0 0
PiPo-79 0 0 0
FC Melody 0 0 0

UrPS 0 0 0
KylVe 0 0 0
Jags 0 0 0
VaKP 0 0 0

ATP-taksit
Mari
Syrjälä

Urheilu-Kenni

Kauden viimeinen kotipeli

Kun Tampereen piirin Vitosen ykköslohkoa on pelaamatta kaksi täyttä kierrosta, pelaa Urjalan Palloseura viimeisen kotipelinsä tältä kaudelta. Vastaan perjantai-illassa asettuu sarjakakkonen Jags, joka kuitenkin on mennettänyt nousumahdollisuuteensa. UrPS sen sijaan taistelee vielä kovasti putoamista vastaan.

Jags oli vielä kuukausi takaperin sarjaykkönen. Heillä oli sarjan pitävin puolustus ja kova taistelu noususta. Sitten tapahtui jotain. Viimeisestä viidestä ottelusta vierailijat ovat onnistuneet keräämään ainoastaan kaksi pistettä. Viimeisinpänä ottelu FJK/2:sta vastaan, josta Jags poistui tappio 1-2 tappio niskassaan. Tätä ennen FJK/2 oli voittanut ainoastaan yhden ottelun, kun kotiottelussa heinäkuun lopussa kaatui perjantain isännät, UrPS. Jags on kuitenkin edelleen suosikki ykköslohkon kakkospaikalla. Tuohon sijoitukseen riittäisi kahdesta jäljellä olevasta ottelusta yksi voitto. Viimeisellä kierroksella Jags isännöi sarjakolmosta VaKP/2:sta, joten Jagsilla olisi vierasvoitolla nyt mahdollisuus tehdä tuo ottelu itselleen merkityksettömäksi.

UrPS oli vielä kuukausi takaperin mukana taistelussa noususta. UrPSilla oli sarjan toiseksi pitävin puolustus ja ainoa huolen aihe tuntui olevan vaisu vierassuorittaminen. Nyt kuitenkin UrPS taistelee putoamista vastaan ja ensimmäisen putoajan paikalta hengittää KooTee kahden pisteen päässä. Seuraavat kolme sijoitustakin ovat pisteen päässä, mutta putoamisen pitäminen omissa käsissä vaatii voittoja, eikä toiveita muiden pelaamisesta ristiin. Viidestä viime ottelusta UrPS on kerännyt neljä pistettä, mutta kaksi viime ottelua on päättynyt tappioihin. UrPS koki kauden ensimmäisen kotitappion VaKP/2, joka kävi nappaamassa toisen puoliajan lähes suvereenin esityksen jälkeen 1-4 voiton. Putoamistaistelussa tärkeässä kamppailussa Tampereella Palloseura joutui nöyrtymään KooTeen edessä 3-1 numeroin ensimmäisen puoliajan jonkinlaisen selviämisen jälkeen. Tampereella UrPSin ainoan viimeisteli Jyri Kurikka. UrPSilla on vielä edessä päätöskierroksella vierailu Taipaleella vaikeassa ottelussa derby-kumppani KylVeä vastaan.

Juhannuksen jälkeen joukkueet kohtasivat Jagsin kotikentällä ja kotijoukkue oli tuolloin 2-0 numeroin vahvempi, vaikka vierailijat hyvän vastuksen tarjosivatkin. Viime kaudelta joukkueiden kohtaamisista UrPS jäi voitolle 4 pisteellä. Ensin Jagsin kotiottelussa päädyttiin 3-3 tasapeliin, mutta Urjalassa Jags joutui taipumaan 1-0 numeroin. Nyt olisi vielä mahdollisuus tasoitella tämän kauden tilastoja.

Vitosen ykköslohkossa tilanne on erittäin mielenkiintoinen, kun putoajan paikalle on tarjolla vielä viisi joukkuetta. ParVi on varmistanut lohkovoittonsa ja paikkansa jatkopeleihin. Dynamo UTD sekä FJK/2 varmistivat myös hyvissä ajoin putoamisensa Kutoseen ensi kaudeksi. KooTeen loistava loppukiri on kuitenkin tehnyt keskikastista jännittävän loppuun asti. Viimeisissä otteluissa on oikeasti panosta, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Urjalassa pisteistä nähtäneen toivottavasti hyvä taistelu.

-Jussi Valtanen

© UrPS 2010 | Päivitetty: 23.4.2010 | Palaute

Free Web Counter
Nollattu 9.11.2008